keskiviikko 31. elokuuta 2011

Kesän parhaat jamit


Miten muuten kesän ekalle ja viimeselle aurikoselle UG-OG -jamipäivälle valmistautaan ku hankkimalla illan nesteytyksen valtion monopolin hienoimmasta konttorista Stockmannin vieressä? Valkeaa viniä ja vahvoja mallasjuomia. Tummaa ja vehnäistä hyvää. Autinko paisto ja päivä lupaili lämmöllään hyvää. Maailma keinahteli ja hyräili.

Kun illan synnit oli saatu kylmään ja pimeään viilenemään, oli aika suunnnistaa Hovinsuon pahamaineiselle lapsien leikkipuistolle. Pelkkä vilkaisu viiden jälkeen betoniparkin puolelle sai aikaan pelon. Parempi pysyä töyräitten keskellä tuli jokaisen kyseisen hetken kokijan suusta miltei kollektiivisena aaltona. Aurinko paahtoi, kädet hikosivat. Tätä kokijaa selän jumitukset häiritsivät tuossa vaiheessa siinä määrin, että sisäänhengittäminen syvään satutti. Piti saada itsensä lämpimäksi. Halut ajamaan olivat kaikilla kovat. Ajan hiekka alkoi pyörähdellä renkaiden liikkeen mukana.

Yhtäkkiä kaikki muuttui. Taivas alkoi synketä, Trio muuttui kvartetiksi. Kohtaus suurentui. Pelottomana ajaminen kumminkin jatkui ja uudet näyt saivat uskon parempaan palaamaan.

Kaksoissateenkaari, tuo madonreikäisen mielen tuhoava merkki ilmestyi taivaalle. Enään kukaan ei epäröinyt. Amerikkalainen jumala antaisi meidän tehdä hurjimmat stunttimme.
Myrsky oli väistynyt siltä erää.

Alettiin kuvvaan sitte videoa ja ajettiin vitusti. Junnutki kasvaa ja ajjaa nykyää kovasti. Mahtavvaa nähäkkö jokku kehittyy vielä tässä ajamisessa. Minun mieleen jäi erityisesti Miikan(yhellä koolla) nätti 270* pikkupooliin sisään. Tais tulla tuo videollekki.

Lähettii sitten ajjaan katua ku olin tyrmänny yhen potkulautailevan junnun ja aurinko alko taittuun jo turhan matalalle, Mentiin Oyssin kautta Kaketsulle. Vein siellä kesän ekan FLÄTTIhänkän!


Hoitaja kävi siinä sekuritaksella jotaki uhkailemassa. Sitte kyllästyttiin ainaisiin vartijauhkauksiinja lähettii eteneen pois. Poliisit ajo sinne hoitokodille, missä tuo reili on. Ollaa melko kriminal bmx outlawsseja kyllä. Siellä on muutes hyvä wallride, kunhan ottaa harjan mukkaan. Oli liikaa lasinsiruja siinä nyt, niin ei voinu vetää.

Aamulla olo oli kuulemma tällänen ollu kaikilla


Videota ja jotaki muuta Miikka vielä julkassee tänne kuha kerkiää. Ajakaa pyörillä!

sunnuntai 28. elokuuta 2011

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Men at work

Ajaminen on vaihtunut lähinnä lapiohommiin ja dirtillä alkaa linjat saamaan jo pikkuhiljaa muotoa. Jotain ajettavaa löytyy vielä, mutta riittäähän tuota maata siirrettäväksi.

Miika taitaa kohta kelvata vähintään prospect jäseneksi LBMX:n, koska siitä löytyy kohta enemmän kuvia täältä blogista ku meistä yhteensä.









torstai 18. elokuuta 2011

Making of...

Ollaan taas käyty ahkerasti ajamassa ja ollaan saatu jopa jonkin verran liikkuvaa kuvaa talteen. Jospa sitä vielä Videoblogin herättäis henkiin...

Parkin tienoilta on viime aikoina kuulunut kovasti maansiirtokoneiden kolinaa, joka on tosin nyttemmin jo hiljentynyt ja jäljellä on enää lapioon nojailun hiljainen narina ja talkoomiesten kiroilu. Erittäin Zen. Vahvasti näyttää siltä että syksyllä ajomestana on Trails!